Kakut

“Ajattelin, ettei ole kiellettyjä tai sallittuja herkkuja. On vain ihania hyvän mielen makuja, jotain kaunista, jotain mikä tuottaa iloa.”

Pitopalvelu Murun uniikit kakut valmistetaan käsityönä pohjasta pintaan.

Täytteissä maistuvat runsaalla kädellä käytetyt kotimaiset, usein kokonaisetkin marjat, pirskahtelevan kirpeät sitrukset ja muut raikkaat hedelmät, täyteläinen suklaa tai itse keitetty kinuski, toisinaan yllättävä yrttikin. Marjat ja hedelmät yhdistyvät kerma-tuorejuustopohjaisiin mousseihin, jotka hyydytetään useimmiten liivatteella. Suklaamousseissa liivatetta ei käytetä. Täytekakkujen kuorrutteina käytämme vispikermaa, omaa kinuskiamme, marenki- tai tuorejuusto-voikreemiä tai suklaaganachea kakusta ja toiveista riippuen.

Kakuissamme käytettävät maitotuotteet ovat kotimaisia ja tuorejuustona käytämme Valion pastöroituja Viola-tuorejuustoja. Vegaanisissa kakuissa käytämme useimmiten kaurapohjaisia tuotteita lehmänmaitopohjaisten tilalla. Gluteenittomissa kakuissa/leivonnaisissa käytössä ovat Virtasalmen Viljatuotteen jauhoseokset. Myös leivonnassa käytämme luomukananmunia.

Yksilölliset, meidän tyylisemme koristelut syntyvät syötäväksi kasvatetuista kukista, yrteistä ja marjoista, myös oman puutarhan antimista sekä ihanista herkkusuklaista ja sokerihelmistä. Elintarvikevärejä käytämme harkiten, esim. kreemikuorrutettamme ei automaattisesti värjätä valkoisemmaksi. Emme käytä kakkuihimme tai niiden koristeisiin sokeri- tms. massoja, leikkokukiksi kasvatettuja kukkia tai tekijänoikeuksien ja tavaramerkkien suojaamia kuvia tai hahmoja.

Kakkuesittelyjen yhteydessä olevista makuvaihtoehdoista löydät valmiiksi mietityt herkulliset yhdistelmät, mutta aina voit kysyä muitakin toiveidesi mukaan.

...
KERMA- JA KINUSKITÄYTEKAKUT
  • 10-12 hlö
    48,00€
  • 14-16 hlö
    68,00€
  • 20-22 hlö
    85,00€

Oman keittiön sokerikakkupohja täytetään runsaasti raikkailla marjoilla yhdistettynä kerma-tuorejuusto-mousseihin. Lisätään vähän kinuskia tai ehkä ripaus pirteää sitrusta. Kuorrutetaan aidolla kermavaahdolla ja itse keitetyllä kinuskilla. Yhdessä ihania ovat esim. vadelma-kahvikinuski, puolukka-kinuski-omena, mustikka-sitruuna-laventeli, mansikka-minttutoffee tai kesäkauden herkku tuore mansikka-raparperi.

...
KREEMIKUORRUTEKAKUT
  • 10-12 hlö
    62,00€
  • 14-16 hlö
    85,00€
  • 20-22 hlö
    110,00€
Vaalea sokerikakkupohja tai tumma suklaapohja, raikkaan marjaisat täytteet ja pinnassa silkinpehmeää marenkivoikreemiä. Kreemikuorrutteiset kakut ovat perinteisiä täytekakkuja hieman kapeampia ja korkeampia. Niiden pintaan voi sipaista vähän väriäkin tai laittaa suklaan tai kinuskin valumaan pinnalta reunoille. Herkullisia täytevaihtoehtoja ovat vadelma-suolakinuski-sitruuna, mokkasuklaa-vadelma-ruusu, appelsiini-suklaatryffeli tai ananas-passion-kinuski.
...
SUKLAATÄYTEKAKUT
  • 10-12 hlö
    62,00€
  • 14-16 hlö
    85,00€
  • 20-22 hlö
    110,00€

Tumma, mehevän suklainen kakkupohja, välissä suklaamoussea marjoilla, vaaleaa marjamoussetäytettä tai jotain kinuskisen makeaa. Överiherkkua tai raikkaan täyteläistä, mikä parhaiten tilanteeseen sopii!  Kaiken kruunaa runsas suklaaganachekuorrute tai halutessa sileä kreemi ehkäpä suklaavalumalla. Maistuvia yhditelmiä ovat mustaherukka-vadelma-vanilja, mustikka-suklaatryffeli-lemon curd, kinuski-pähkinä tai kesäkauden herkku tuore mansikka-minttusuklaa.

...
PORKKANATÄYTEKAKUT
  • 10-12 hlö
    52,00€
  • 14-16 hlö
    70,00€
  • 20-22 hlö
    92,00€
Syksyn tai kevään ihanin herkkukakku! Makean mausteinen porkkanakakkupohja, täytteenä ja kuorrutteena tuorejuusto-voikreemi jollain pirskahtelevan raikkaalla yllätyksellä. Rustiikkinen ulkoasu antaa kerrosten kuultaa kuorrutteen läpi. Makean parina parhaita ovat puolukka, tyrni, passion tai sitruuna.
...
MOUSSEKAKUT
  • 10-12 hlö
    48,00€
  • 14-16 hlö
    70,00€
Kakun makuun sopivan keksipohjan päällä kaksi suussa sulavaa moussekerrosta. Ylempi italialaisen marenkivaahdon pehmentämää raikasta marjaa tai hedelmää, alempi juustokakkumaista kinuskia, suklaata tai kookosta. Suloisesti toisiinsa sopivia yhdistelmiä ovat mustaherukka-suklaa, punaherukka-vadelma-kinuski tai mango-passion-kookos.
...
KUPPIKAKUT
  • Minit (minimitilaus 10kpl/maku)
    1,90€/kpl
  • Maxit (minimitilaus 6kpl/maku)
    3,50€/kpl
Pieniä suupaloja tai vähän isompia leivoksia kahvipöydän täydennykseksi tai pääosan esittäjäksi. Pehmeän makeat kuppikakut kuorrutetaan maustetulla tuorejuusto-voikreemillä. Myös kuppikakuissa maistuvat kotimaiset marjat, suklaa, sitrukset, kinuski... Yhteen sopivat vadelma-sitruuna, mustikka-kardemumma, porkkana-vanilja, puolukka-kinuski, minttusuklaa tai mokkasuklaa.
...
VOILEIPÄKAKUT
  • KINKKU tai KALKKUNA
  • 10hlö / 15hlö / 20hlö
    70,00€ / 90,00€ / 110,00€
  • SAVULOHI tai PORO
  • 10hlö / 15hlö / 20hlö
    75,00€ / 95,00€ / 115,00€
  • PUNAJUURI-FETA tai SAVUPORKKANA (porkkala)
  • 10hlö / 15hlö / 20hlö
    70,00€ / 90,00€ / 110,00€
Mehevän raikkaissa voileipäkakuissa leipänä käytetään vaaleaa vuokaleipää ja perunalimppua. Täytteiden pohjana toimii maustetut tuorejuustot joiden sekaan laitetaan maun mukaan esim. itse savustettua kirjolohta, lähipalvikinkkua tai pyöräytetään fetan kanssa mousseksi. Voileipäkakut kuorrutetaan tuorejuustolla tai vegaanisesti esim. hummuksella ja koristellaan yksinkertaisen somasti mm. versoilla ja yrteillä.
...
SUOLAISET PIIRAKAT
  • Pyöreä, n. 10 henkilölle
    35,00€
  • Uunipelti, n. 30 palaa
    70,00€
Monen tilanteen maistuvat suolaiset piirakat tehdään sekoitettuun kauravoitaikinapohjaan, joka on gluteeniton. Runsaasti täytteitä ja mietittyjä makuja, päällä juustokermaviilikuorrutus. Täytevaihtoehtoina: hunajainen porkkana-feta, savuporo-pekoni, lämminsavulohi-purjo, punajuuri-vuohenjuusto ja kana-aurinkokuivattu tomaatti.