Inspiraatiomenut

“Ajattelin vuoden kiertokulkua ja satokausien vaihtelua.

Kaikkia upeita, ihania, raikkaita, herkullisia makuja.

Sellaisia joissa maistuu kevät, kesä, syksy tai talvi.”

Täältä löydät valmiita menujamme inspiraatioksi ja suunnitelmien tueksi. Voit poimia mieleisiä paloja omaan juhlatarjoiluusi tai tilata suoraan koko menun.

Kuulemme myös mielellämme toiveet ja ajatukset ruokatarjoiluista, tilaisuuden tunnelmasta, väreistä, teemasta… Kaikesta, jonka pohjalta voimme suunnitella yksilöllisesti juuri sinun tärkeään hetkeesi sopivan kokonaisuuden, aina myös erityisruokavaliot ja muut rajoitteet huomioiden.

Satokausien tuoma vaihtelu näkyy ja maistuu ruuissamme, siksi inspiraatiomenut ovat vuodenajoittain nimetty ja joitakin aineksia käytämme vain tiettynä aikana vuodesta. Raaka-aineet on itse valikoituja ja niiden alkuperään on kiinnitetty huomiota. Suosimme kotimaisia tuotteita, vaikka tykkäämmekin poimia sesongin parhaita ja monia makuja myös maailmalta. Paljon löydämme aineksia keittiöömme ihan läheltä ja myös suoraan tuottajilta. Kasvismenumme ovat lähtökohtaisesti vegaanisia.

Inspiraatiomenujen hintaan sisältyy kahvi ja tee maitoineen ja makeutuksineen. Myös kuljetus paikan päälle 30 kilometrin säteellä toimipaikastamme sisältyy menun hintaan. Menuhinnat koskevat vähintään 25 henkilön tilauksia. Voit kysyä tarjousta myös pienemmälle porukalle, minimitilaus 15 henkilölle.

Kun haluat keskittyä tunnelmaan, ihmisiin ja rentoon juhlimiseen, voit huoletta jättää ruokien esillelaiton, tarjoilun, tiskin ynnä muut meidän huolehdittavaksemme. Palveluhintamme on 40,00€/tunti/työntekijä. Kaikki hinnat sisältävät arvonlisäveron.

KESÄAURINKO
KESÄAURINKO
  • Vihreää salaattia meloneilla ja marinoidulla "fetalla" & raparperivinegrettiä
  • Nektariini&voipapu -panzanellaa
  • Kesäkaalisalaattia tillikastikkeella
  • Savuporkkana-perunasalaattia
  • * * *
  • Tomaattista linssi-munakoisopaistosta "melanzane"
  • Paahdettua broccoliinia yrttiöljyllä
  • Paahtoperunoita
  • * * *
  • Rosmariinifocacciaa & tapenadea
37,00€/henkilö
KESÄILO
KESÄILO
  • Vihreää mansikka-mozzarellasalaattia kesähedelmillä & mansikkavinegrettiä
  • Caesarsalaattia karamellipekonilla
  • Savuporkkana-perunasalaattia tillijugurttikastikkeella
  • Sitruunan raikasta spelttitabbouleh -salaattia
  • Lämminsavustettua kirjolohta
  • * * *
  • Ylikypsää pihattopossun niskaa & tummaa timjamikastiketta
  • Paahdettuja vaahterasiirappiporkkanoita
  • Keitettyjä kesäperunoita tillivoilla
  • * * *
  • Hapanjuurileipää, saaristolaisleipää & voita
42,00€/henkilö
KESÄILTA
KESÄILTA
  • Vihreää melonisalaattia tuoreilla mansikoilla
  • Paahdettua perunasalaattia vihreällä jugurttikastikkeella
  • Kesäkurpitsaa, mozzarellaa ja pistaasia
  • Hunajaporkkana&feta -piiraspalat
  • Lämminsavustettua kirjolohta ja tilli&CaviArt-moussea
  • Porkkana"falafelit" & tsatsikia
  • Focacciaa & tapenadea
  • TÄMÄ MENU VOIDAAN TARJOILLA KYLMÄNÄ
38,00€/henkilö
SYYSTUULI
SYYSTUULI
  • Vihreää salaattia paahdetuilla viinirypäleillä ja fetalla & vadelmavinegrettiä
  • Salaattia kaalista, fenkolista ja omenasta
  • Perunasalaattia oliiveilla ja punaisella pestomarinadilla
  • Kevyesti savustettua keltajuuricarpacciota, ketunleipää & suolaheinämajoneesia
  • * * *
  • Uunipaahdettua misokirjolohta
  • Inkivääri&sesam -porkkanoita
  • Sitruunakaurarisottoa
  • * * *
  • Hapanjuurileipää, saaristolaisleipää & voita
40,00€/henkilö
SYYSRUSKA
SYYSRUSKA
  • Vihreää salaattia, kotimaista omenaa, viinirypäleitä ja karamellipähkinää & vadelmavinegrettiä
  • Kirsikkatomaatti&luumu -panzanellaa
  • Paahdettu myskikurpitsa-linssisalaattia Mö-chavrella
  • Raikasta kurkku&meloni-salaattia tuoreyrtti-jalapenokastikkeella
  • Karamellisoitua sipulipiirasta
  • * * *
  • Paahtojuures&sieni -punaviinipataa
  • Paahdettua perunaa
  • * * *
  • Hapanjuurileipää & levitettä
37,00€/henkilö
SYYSSATO
SYYSSATO
  • Tumman vihreää salaattia paahdetulla porkkanalla ja karpaloilla & puolukkavinegrettiä
  • Kreikkalaista pastasalaattia
  • Melonia, rapeutettua ilmakuivattua kinkkua & rucolaa
  • Tomaatti&mozzarella&pesto -sliderit
  • Metsäsienipiiraspalat
  • Marinoituja luomukyytön paistiviipaleita & pikkelikasviksia
  • Saaristolaispalat savumuikkumoussella
  • TÄMÄ MENU TARJOILLAAN KYLMÄNÄ
38,00€/henkilö
TALVITUISKU
TALVITUISKU
  • Vihreää salaattia hedelmillä, port salut-juustolla ja paahdetuilla siemenillä
  • Paahdettua punajuurta, sinihomejuustomoussea & karamellipähkinää
  • Pikkelöityä metsäsienisalaattia
  • Talvicevicheä Kyrösjärven kuhasta
  • * * *
  • Pitkään kypsyteltyä luomunaudanpaistia & rosmariini-punaviinikastiketta
  • Hunajavoi-ruusukaalia
  • Paahdettuja rosmariiniperunoita
  • * * *
  • Saaristolaisleipää, hapanjuurileipää & voita
42,00€/henkilö
TALVITAIKA
TALVITAIKA
  • Vihreää omena-sellerisalaattia Waldorfin tapaan
  • Persimonia, mozzarellaa & basilikaa
  • Talviperunasalaattia
  • Marinoitua munakoisoa & kirsikkatomaattia
  • * * *
  • Paahdettua appelsiinikanaa/appelsiinitofua
  • Hasselbackan myskikurpitsaa, mausteisia linssejä & fetavaahtoa
  • * * *
  • Hapanjuurileipää & voita ja porkkanahummusta
35,00€/henkilö
KEVÄTVIHREÄ
KEVÄTVIHREÄ
  • Vihreää salaattia, kirsikkatomaattia ja mozzarellaa & avokadovinegrettiä
  • Kevätkasvis-perunasalaattia arrabiata-jugurttikastikkeella
  • Varhaiskaali-caesarsalaattia
  • Kyrösjärven kuhacevicheä ja siemennäkkäriä
  • * * *
  • Tomaatilla ja valkoviinillä höystettyä sitruuna-kermakanaa
  • Broccoliinia yrttiöljyllä
  • Porkkanakaurarisottoa
  • * * *
  • Focacciaa & oliivihummusta
38,00€/henkilö
KEVÄTVALO
KEVÄTVALO
  • Vihersalaattia & passionvinegrettiä
  • Marinoituja kevätkasviksia
  • Meloni-fetasalaattia, basilikaa & minttua
  • Västerbottenjuusto&porkkana -piirasta
  • * * *
  • Sitruunapankokuorrutettua Kyrösjärven kuhaa
  • Kermaan muhennettua pinaattia & nokkosta
  • Keitettyjä pikkuperunoita ruskistetulla voilla
  • * * *
  • Hapanjuurileipää & yrttivoita
40,00€/henkilö
KEVÄTKESÄN COCTAIL
KEVÄTKESÄN COCTAIL
  • Vihreää nektariini-fetasalaattia & raparperivinegrettiä
  • Kasvispastasalaattia "ratatouille"
  • Marinoitua kirsikkatomaatti-kevätsipulisalaattia villiyrteillä
  • Savuporkkanamoussea & sipsejä
  • Muikku-perunapizzapalat
  • Yrttisitrusmarinoitua kanaa
  • Minibriossisämpylöitä & yrttivoita
  • TÄMÄ MENU VOIDAAN TARJOILLA KYLMÄNÄ
36,00€/henkilö